Syyskuussa 2008 UPM ilmoitti jatkavansa toimenpiteitä yhtiön kannattavuuden varmistamiseksi hitaan kasvun ja kohoavien kustannusten toimintaympäristössä.
Marraskuussa 2008 yhtiö ilmoitti päätöksensä sulkea Kajaanin paperitehtaan ja Tervasaaren sellutehtaan vuoden 2008 loppuun mennessä. Lisäksi yhtiö tehostaa kaikkien liiketoimintaryhmien, yksiköiden ja funktioiden toimintaa. Toimenpiteiden henkilöstövaikutusten arvioidaan olevan noin 1 600 henkeä vuosien 2009–2010 aikana.
UPM:n Tarratoimiala tehostaa Euroopan toimintojaan ja suunnittelee sulkevansa useita tarralaminaattituotantolinjoja sekä vähentävänsä leikkuukapasiteettia Iso-Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Unkarissa ja Suomessa. Uudelleenjärjestelyjen henkilöstövaikutusten arvioidaan olevan noin 340 henkeä, mikä vastaa noin viidesosaa UPM Raflatacin Euroopan henkilöstöstä. Uudelleenjärjestelyt on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2009 loppuun mennessä.
Tähän kansioon on koottu UPM:n kannattavuuden parantamistoimista kertovat tiedotteet.
06.07.2009
UPM:n vaneriliiketoiminta on saanut Kalson viilutehdasta koskevat YT-neuvottelut päätökseen
26.06.2009
UPM Raflatacin RFID-liiketoiminta-alueen YT-neuvottelut päättyivät
23.06.2009
UPM:n sahaliiketoiminta suunnittelee Boulognen jatkojalostuslaitoksen sulkemista
18.05.2009
UPM tehostaa viilutuotantoaan Kouvolassa ja Lohjalla
08.05.2009
UPM Raflatac vahvistaa RFID-liiketoiminnan kilpailukykyä
21.04.2009
UPM uudistaa toimitusketjua ja suunnittelee palvelukeskuksia Tampereelle ja Saksaan
14.04.2009
UPM siirtää Lahden vanerinjalostustoiminnan yhtiön muille tehtaille ja lomauttaa Kaukaan vaneritehtaan henkilöstön toistaiseksi
09.02.2009
UPM suunnittelee Lahden vanerinjalostustoiminnan siirtämistä muille tehtaille ja varautuu lomautuksiin Kaukaan vaneritehtaalla sekä sahoilla Suomessa
05.02.2009
UPM:n Kajaanin entinen tehdasalue on nyt Renforsin Ranta - Yritysalueelle syntymässä yli 400 työpaikkaa
05.02.2009
Korkeat puukustannukset ja talouden taantuma vaikuttivat UPM:n vuoden 2008 liikevoittoon. Nopeasti toteutetut uudelleenjärjestelyt valmistivat yhtiötä haastavaan vuoteen 2009